keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vinkit Tallinnaan - Tähti suosittelee: ravintolat, kahvilat,kirpputorit & second handit

Lendav Taldrik


Ihana kesä ja lämpö on viimein täällä, mahtavaa! Mä onnekkaana lomailin jo muutaman viikon ja toisen niistä vietin rakkaassa etelänkaupungissani, eli Tallinnassa. Olen aina matkannut paljon lahden toisella puolen (arkistoista löytyy tärppejä muun muassa Pärnuun) ja hyvän ystäväni Annan Tallinnaan muuton myötä etelänkaupungissa vierailut ovat vaan lisääntyneet. Ja tuntuu, että vaikka miten usein kaupungissa vierailen, löytyy joka kerta joku uusi suosikkipaikka. Siksi ajattelinkin päivittää Tallinnan suositukseni (vanhatkin kannattaa toki tsekata), jotta muutkin löytävät ihanan etelänkaupungin suosikkipaikat.


Kohvik Boheem


F-Hoonen burgeri tehdään ruisleipään


Ehdottomasti lemppareitani ovat Tallinnassa pienet, rennot ravintolat, joista monet avaavat ovensa aamiaisaikaan, vaihtuvat lennossa iiseiksi lounasravintoloiksi ja kahviloiksi ja illan mittaan muuttuvat klubeiksi ja baareiksi. Näistä ehdoton ykkössuosikkini ja vakiokohteeni on Must Puudel, jossa olen vieraillut liki kaikkina vuorokauden aikoina (joskus jopa kolme kertaa saman vuorokauden aikana :D ). Tällä kertaa lounastin myös ihanassa Kohvik Sinilindissä ja nautin dinneriä F-Hoonessa (jonka taso kyllä viime aikoina on vaihdellut loistavasta keskinkertaiseen). Samaan rentojen mestojen kategoriaan kuuluvat mm. Kalamajassa sijaitseva Kohvik Boheem, Telliskiven Loomelinnakin uusi intialainen Lendav Taldrik (tätä on paljon kehuttu, mutta ikävä testaaminen jäi ensi kertaan) sekä Kohvik Sesoon, jossa kävin loistavalla sunnuntaibrunssilla. Ja yhtään Tallinnan retkeä ei ole tehty ilman Kompressorin lettuja, ne ovat vaan niin parhautta!


Pitkän kaavan lounasiin ja dinnereihin Tallinna tarjoaa lukemattoman määrän vaihtoehtoja. Ikisuosikkini on Von Krahl Aed, paljon kehuttu Kolm Sibulat piti testata viime retkellä, mutta ravintolan porukka oli jo karannut kesälaitumelle. Virolaiset ravintolat rankataan vuosittain TOP 50 -äänestyksessä, ja tänä vuonna siellä ykkössijaa piti Chedi, jossa olen nauttinut ihan loistavia dinnereitä. Uusi tuttavuus on Kalamajan alueella sijaitseva DIIP, jossa on tarjolla huokeita lounaita ja paljon kehuttuja dinnereitä. Ja tietysti on Leib Resto ja Aed, Tchaikovsky, NEH, Salt, Ö,  ... listaa voisi jatkaa loputtomiin.


Kohvik Sesoonin sunnuntaibrunssi

Tallinnassa lomaillessa päivän lounasmesta kannattaa valita fiiliksen ja sijainnin mukaan. Liki kaikki mestat ilmoittavat päivä paakkumiset eli lounastarjouksensa (yleensä 1,50€ - 7€) aamuisin facebooksivuillaan. Samoin kahville voi piipahtaa liki mihin tahansa, kauniita kahviloita ja aurinkoisia terasseja on kaupunki pullollaan. Ainoa, jota suosittelen välttämään, on vanhan kaupungin turistirysät ja liki koko Raatihuoneen torin seutu. Eikä tosiaan kannata olla ennakkoluuloinen paikkavalinnan suhteen, me esimerkiksi nautimme hyvän, mutta kovin erikoisen lounaan Telliskivellä sijaitsevassa korealaisessa Ariranissa, vahva suositus paikalle, jos tykkää korealaisesta ruuasta, neuvostohenkisestä palvelusta ja kaurismäkeläisestä tunnelmasta :)


Vakio vesipiippumesta Popular sijaitsee Fankadelikin alakerrassa

Ariran

Kohvikeissa luuhaamisen lisäksi mun lempparipuuhaani Tallinnassa on kirppisten ja sekkarien eli second handien kiertely. Kolme suosikki mestaani on Kierrätyskeskus Paavli Kaltsukas (tsekkaa myös lähellä oleva Popovi Kaltsukas), asemalla sijaitseva Balti Jaama Turg (aarreaitta, täältä on kotiutettu niin muutaman euron bambikobeliini kuin tämän kesän lempparishortsihaalarikin) sekä vanhassa kaupungissa sijaitseva second hand Fankadelik (samassa tilassa myös  kampaamo).  Uuskasutuskeskuksissa voi tehdä huimia löytöjä, samoin paikalliset UFFit eli HUMANAt ovat tsekkaamisen arvoisia. Sekkareista kannattaa koluta läpi mm. Riidepuu, Foxy Vintage, Oh So Retro Tallinn. Myös suosikkidisainkaupassani Les Petiteksessä myydään nykyisin second hand vaatteita ja huonekaluja. Designpuodeista kannattaa käydä myös Nu Nordikissa, Talissa ja Eesti Disaini Majassa.

Telliskiven Loomelinnakissa järjestetään joka lauantai kirppis

Kaupunkilomapäiviin on hyvä upottaa myös hemmottelua. Lempparini Sinine Salong avasi äskettäin uuden day span ihan ytimeen ja onneksi kävimme Annan kanssa heti testaamassa sen. Tunnin vartalohoito huipentui taivaalliseen päänhierontaan ja kun rentoutuneina hoidon jälkeen nautimme aamutakeissamme vihreää teetä spa loungessa vogueita selaillen,  toivoin voivani jäädä spahan loppulomaksi, ihan kuningatarfiilis.


Sinine Salong Spa

Lomalta pitää tuoda tietenkin tuliaisia, ja mulla ne on yllättäen liki aina ruokaa. Musta leipä, Saaremaan savujuusto (etenkin se valkosipulinmakuinen), La Creman jugurtit, kohukkeet (suklaapäällysteiset rahkapatukat), Valge Klaar -limu ja herkulliset murelit (kirsikat) kulkevat aina kotiintuomisina. Viime aikoina olen myös siirtynyt käyttämään virolaista luomukosmetiikkasarjaa Puhas Loodus, jota saa pilkkahintaan joka marketista. JOIKin tuotteet ovat rantautuneet myös Stockmannille, mutta valikoima Tallinnassa on parempi, joten niitäkin tulee haalittua mukaan.



Tuntuu, että tarinaa ja suosituksia riittäisi vielä vaikka kuinka, mutta johonkin kai postaus on päätettävä. Toivottavasti löydät näistä omat suosikkisi ja vietät ihania hetkiä Tallinnassa! Ja kerro ihmeessä kommenttikenttään omat vinkkisi etelänkaupunkiin.



3 kommenttia:

  1. Miten tuo Oh so retro, olen ymmärtänyt ettei heillä enää ole sitä myymälää, vaan keskittyvät markkinoille yms?
    T: Tallinnantallaaja

    VastaaPoista
  2. Totta, myymälää ei enää olekaan (en viime visiitellä sitä tsekannutkaan), mutta onneksi niiden fb:n kautta saa tiedon Oh So Retron pop upeista ja muista vintagetärpeistä :)

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä ohuesti enempi lunta ja pakkasta, mutta meidän hotellissa on juurikin tuo Tchaikovsky, jota ajateltiin kokeilla :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...