torstai 27. maaliskuuta 2014

Munakasrulla


Munakkaat ovat mitä parhaimpia pikaruokia. Meillä viikonloppuaamut käynnistyvät usein parmesanmunakkaalla ja arkikiireessä päivällisenä tai iltapalana on usein uunissa paistettua kinkkumunakasta, frittataa. Edellisen päivän ruokailusta jääneet perunat hyödynnetään kinkkuperunamunakkaassa tai espanjalaisessa munakkaassa. Parasta munakkaissa on se, että ne voi aina versioida kaapista löytyvien aineksien mukaan.

Tällä kertaa tein munakasrullan, jonka täytteeksi päätyivät jääkaapista löytyneet jämät. Kasvisversioon sopisi loistavasti feta, paprika, tomaatti ja vaikka kesäkurpitsa. Rullasta saa myös juhlavamman version esim. kylmäsavulohitäytteellä.

MUNAKASRULLA

5 dl maitoa
5 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

täyte:
pieni sipuli
paprikaa
tomaattia
kinkkua
koskenlaskijaa
tuorejuustoa
yrttejä
suolaa
mustapippuria

Sekoita kananmunat, maito ja suola, lisää joukkoon vehnäjauho, sekoita taikinaksi. Kaada korkeareunaiselle uunipellille, paista keskitasolla 200 asteessa noin 30 min. Kumoa paistettu munakaslevy toiselle leivinpaperiarkille jäähtymään.

Paista pannulla sipuli, paprika ja kinkku, lisää tomaatit, kääntele hetki ja lisää muut täyteaineet. Täytteestä saa tulla aika paksua, hieman tahnamaista, jotta se pysyy hyvin rullan sisällä.

Levitä täyte jäähtyneen munakaslevyn päälle ja rullaa kääretorttumaisesti tiiviiksi rullaksi. Anna maistua ainakin puoli tuntia, mieluiten vaikka yön yli.

2 kommenttia:

  1. Munakas on kyllä varsinaista pikaruokaa :) Meillä vedettiin myös tänään munakasrullaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, munakas on meillä varsinainen arjen pelastaja, ainekset löytyy aina kaapista ja on nopeaa ja täyttävää :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...