sunnuntai 8. elokuuta 2010

Vuohenjuustotäytteisen lihapullat

Lihapullat on nyt viime aikoina kummitellut mielessä paljon. Ensin kävin mielenkiintoisen lihapullakeskustelun, sitten niitä on tarjoiltu yhdessä sun toisessa paikassa ja viimein vaivauduin itse tekemään omia. Mun lihapullat on joka kerta erilaisia, aina pitää vähän säveltää fiiliksen ja tarjonnan mukaan. Välillä lihapullataikinaan tulee vaaleaa leipää, välillä sipulikeittoa, välillä korppujauhoja, täytteeksi fetaa tai vuohenjuustoa, mausteeksi täytteen mukaan yrttejä, pippureita, tms. ja kastike heitetään kasaan usein ihan hatusta. Tällä kertaa mieli teki vuohenjuuston ja tomaatin ihanaa yhdistelmää, tuoksu keittiössä oli huumaava (vaikka jossain vaiheessa kirosinkin ideaa tehdä uuniruokaa näillä helteillä..). Lihapullat nautittiin uusien perunoiden ja maustekurkkujen kera, ihan parhautta.

VUOHENJUUSTOTÄYTTEISET LIHAPULLAT

lihapullat:
400g sikanautaa
400g vähärasvaista naudan paistijauhelihaa
1pss sipulikeittoa
kermaviili
ehkä vajaa desi korppujauhoja
2 kananmunaa
mustapippuria
paprikajauhetta
valkopippuria
vuohenjuustoa

kastike:
pss sipulikeittoa
4 dl ruokakermaa
purkki tomaattimurskaa
vuohenjuustoa

Tee lihapullataikina ja pyöritä pullat, laita jokaisen sisään iso nokare vuohenjuustoa. Paista lihapullat nopeasti pannulla. Tee pannulla kastike, anna porista hetki. Laita lihapullat ja kastike vuokaan, hauduta noin 150 asteessa pari tuntia. Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...