sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Korvapuusteja


Nyt seuraa tunnustus: mä en ole koskaan leiponut pullaa. Äitini tekee taivaallista pullaa ja leipoo sitä myös meille, kaupan pakastealtaasta saa melkein kotipullan veroista pullaa, pullataikinan teko tuntuu vaivalloiselta ja aikaavievältä. Näiden seikkojen takia en ole koskaan leiponut pullaa. Viime viikonloppuna siskoni luona leivottiin pullaa ja esikoiseni kysyi ihmeissään, että miksei meillä koskaan leivota. Ei auttanut muu kuin metsästää korvapuustien ohje (Kinuskikissan resepti kuulosti parhaimmalta) ja ryhtyä leipomaan. Ei se pullanteko nyt niin vaikeaa ollutkaan, mutta aikaavievää kylläkin, koko projektiin tärväytyi kaikkine vaivaamisineen ja nostatuksineen melkein neljä tuntia (tosin siinä ajassa pulliakin paistettiin kolme peltiä). Lopputulos oli kuitenkin herkullinen ja talon täyttävä tuoksu huumaava. Ja se fiilis, kun lasten kanssa odotettiin ensimmäisiä maistiaisia uunin luukun takana...

KORVAPUUSTIT

taikina:
5 dl maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voi- tai margariinisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Täyte:

125-150 g voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
runsaasti kanelia
(kardemummaa)

Pinnalle:
1 muna
raesokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Sekoita taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot. Kohota n. 45 min.

Jaa taikina kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Vaivaa ensin ilmakuplat pois. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä n. 25 x 85 cm kokoiseksi levyksi. Täytteen määrät on ilmoitetu koko taikinan osalta eli puolita määrät, kun käsittelet yhtä puolikasta kerrallaan. Pehmennä voita hetken aikaa mikrossa, jotta se on helpommin levittyvää. Sivele voilla taikinalevyn pinta. Ripottele päälle fariinisokeria, kanelia ja halutessasi hieman kardemummaa.

Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohta umpeen. Leikkaa n. 5 cm pätkiksi niin, että saumakohta jää alle piiloon. Nosta pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla n. 10 min. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria.

Paista 200 asteessa 8-10 min. Yllä kuvatulla tavalla pullista tulee kookkaita, joten 10 minuutin paistoaika on tarpeen. Laita paria minuuttia aikaisemmin alumiinifolio päälle suojaksi, jos/kun pinta uhkaa tummua liikaa.

5 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mä innostuin myös vihdoin perustamaan ruokablogin:

    http://kapykakku.blogspot.com/

    Siellä on vasta muutama postaus mutta lisää tulee...

    T: Anu

    Ps: Me muuten Laurin kanssa seurattiin teidän Vietmanin blogia. L oli ihan vaikuttunut krokotiilikuvista :)

    VastaaPoista
  2. Jee, mä ehdinkin jo odottaa koska sun pullakokemukset tulee tänne - taidanpa minäkin rohkaistua ja kokeilla leipomista, en ole pullia tehnyt suurinpiirtein kolmeenkymmeneen vuoteen.. :)

    Mulla oli myös ensikertalaisfiiliksiä viikonloppuna - en ollut käyttänyt kaulinta (!) moneen vuoteen, enkä edes muistanut, minkälainen kaulin meillä on. Mutta nyt selvis, kaulin on hyvä ja sillä tuli hyvät juustosarvet keiton kylkiäisiksi!

    VastaaPoista
  3. Onnea myös sinun ruokablogiisi! Hauska oli huomata, että kaveripiiristä löytyy joku muukin ruokablogeista innostunut :)

    VastaaPoista
  4. hieno sivu vaikka tarvi vähän hakukoneoptimointi

    VastaaPoista
  5. Hyvä resepti!
    tänne tulossa myös reseptivertailuja myöhemmin
    www.helppovertailu.fi

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...